Luopumisia

 

Talvi yllätti lapsiperheen (talvivaatteet kellarissa), autoilijan (kesärenkailla liukastelua aivan liian kauan) sekä puutarhurin (kaikki kesken).

Ruukkuistutukset ja kuolleet kesäkukat olin onneksi viikkoa aiemmin ahkeroinut kompostiin, mutta kaikki muu jäikin sitten lumen alle. Multapussit, pesua odottavat kukkaruukut, ja tietenkin ne kasvit, joiden vielä ajattelin kuin ihmeenä vielä kasvavan.

talvi4

Myös yksi suurista onnistumisistani: kelloköynnös Cobaea scandens viihtyi vielä syksyisessä ilmassa erittäin kauniina ja rehevänä, kukkimaan se vain ei ehtinyt.

Ruukkujen tyhjentämisessä tuli pulma eteen: omaa kompostia ei ole, eikä rivarin pihaan oikein sellaista voi laittaa. Multaa ja kasvinosia tuli todella paljon, enkä oikein voinut täyttää taloyhtiön biojäteastiaa niillä. Päätin pussittaa kompostoitavat ja antaa ne vanhemmilleni omakotitalon kompostiin muuttumaan mullaksi.

Myös palsta ja mökin piha jäivät oman onnensa nojaan. Ajatuksenani oli kitkeä ja kunnostaa laatikot jo kunnolla, kääntää maa ja valmistella polut ja puuterassit odottamaan kesää. Vaahteranlehtimatto jäi mökin pihaan hangen alle.

Kaikki tämä kypsytti ajatusta siihen suuntaan, että päätin luopua palstasta. Keväällä on puutarhurin työssä kiireisintä, kesällä en varsinkaan jaksa töiden päälle palstailla. Jos on lomaviikko, niin kastelu pitää hoitaa tavalla tai toisella.  Sadonkorjuu meni aivan ohi, kun syksyn aikataulurumba iski päälle. Helpotusta ajatukseen tuo se, että nyt meillä on etu- ja takapiha, joissa ruukkupuutarhani onnistuivat mainiosti.

Tietenkin haluan ihanat kasvit talteen, joten jatkosijoituspaikkojen etsintä alkoi kuumeisena. Sovin jo, että vanhempani vievä Jalopähkinät Juglans mökilleen, raparperia haluan tänne rivarin nurkkaan. Perennat, joita olen onnistunut haalimaan, saavat äitini kukkapenkeissä uuden kodin.

Vaan kuinkas sitten kävikään: Talvi yllätti! Kaikki kasvit jäivät niille sijoilleen kevättä odottamaan. Pupuverkot täytyy taimien ympärille käydä laittamassa, mutta kaikki muu jää kevääseen. Toivottavasti pidän sitten pään kylmänä, enkä pyörrä päätöstäni.

talvi5

Advertisements

One comment

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s